maanantai 10. kesäkuuta 2013

Rakkausruokaa: Chili-valkosipulikatkaravut

Tämä ruokalaji on ehdottomasti yksi lemppariruokalajeista, mutta suhteellisen kalliiden raaka-aineiden takia tätä tulee valmistettua harvoin, valitettavasti. Lisäksi tämä ruokalaji ei ehkä ole taaskaan niistä kevyimmistä, mutta ehdottomasti yksi maukkaimmista!
Chili-valkosipulikatkaravut sopivat niin iltapalaksi kuin illanistujaisiin, ja tällä ruokalajilla voit vaikka hurmata toisen ihmisen :P
Kaiken lisäksi ohje on ehdottomasti simppeleistä simppelein, vaikkakin hyvin epämääräinen. Kaikkien reseptissä olevien aineiden määrä on silmämääräisiä arvioita, mutta on syytä pitää huolta, että katkaravut oikeasti on upotettu voihin. 



Chili-valkosipulikatkaravut
(kahdelle nälkäiselle, neljälle pieniruokaiselle)

noin 500 g pakastekatkarapuja
noin 100-200 g voita
4-6 kpl valkosipulinkynttä
1 punainen chili
persiljaa

Lisäksi patonkia

1. Sulata katkaravut
2. Kuori valkosipulit, poista chilistä siemenet ja pienennä veitsellä pieneksi silpuksi.
3. Sulata voi kasarissa tai kattilassa, lisää chilit ja valkosipulit valkosipulimurskaimen läpi voihin kuumentumaan.
4. Lisää katkaravut, kuumenna nopeasti. (Liian pitkä kypsennysaika ei tee katkaravuille hyvää, vaan niistä tulee kumimaisia)
5. Ota pois liedeltä, lisää persiljasilppua antamaan väriä ja makua.
6. Annostele kulhoihin, tarjoa tuoreen patongin kanssa ja nauti hyvässä seurassa. 




keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Siis kaalisoppaa, kaalisoppaa, kaalisoppaa hei!

Ihmeitten aikaa ei tosiaan ole ohi, sillä keitän tässä juuri kaalisoppaa.
Yksinkertaisuudessaan hyvää ja edullista,
ei mitään luksusruokaa, vaan ehtaa ja oikeaa kotiruokaa!
Lähemmäs Neuvostoajan tunnelmia, et pääse näin helpolla ja maukkaasti.

Parasta keitossa on loputtomat muokkausvaihtoehdot:
voit lisätä joukkoon riisiä, jolloin saat enemmän patamaisen koostumuksen sekä täyttävämmän aterian. Myös erilaisia kasviksia voi lisätä lopputtomasti, ainakin porkkana sopisi älyttömän hyvin. Mausteita voit muuttaa haluamasi mukaan.
Kasvisversionkin uskon tästä syntyvän vaihtamalla jauhelihan soijarouheeseen sekä lihaliemikuution kasvisversioon.




Helpoista helpoin kaalikeitto Marin tapaan

1 pienehkö kaali (kaalia ainakin 4 litraa!)
1 sipuli
400-600 g jauhelihaa
vettä
4 laakerinlehteä
noin 10 kpl maustepippuria
4 kpl lihaliemikuutiota (säädä oman makusi mukaan, tämä saattaa olla paljon!)
suolaa,soijakastiketta

1. Poista kaalista mahdolliset huonot osat ja kanta, suikaloi pieneksi silpuksi veitsellä tai raasta raastinraudalla.
2. Laita kaalit isoon (ainakin 5 litran) kattilaan ja laita päälle vettä niin paljon, että kaalit peittyvät juuri ja juuri. Laita kattila liedelle ja laita kiehumaan.
3. Kuori sipuli ja leikkaa se suikaleiksi, laita myöskin kaalien mukana keittoon kiehumaan.
4. Paista jauheliha paistinpannulla, mausta se ja lisää myös maustettu jauheliha kaalikeiton joukkoon.
5. Mausta: lisää kattilaan laakerinlehdet, maustepippurit, lihaliemikuutiot.
6. Keittele keittoa miedolla lämmöllä ainakin tunnin ajan tai niin kauan, kunnes kaali on pehmennyt.
7. Maista keittoa lisää tarvittaessa suolaa ja/tai soijakastiketta, mustapippurirouhetta tai vaikka chiliä, mitä itse haluatkin.
8. Nauti ruisleivän kanssa!


sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Äitienpäivän mahtavan mehevät suklaa-banaanimuffinit



Äiti <3




Äitienpäivän kunniaksi (ja sen kunniaksi,että ostin tuon ihanan muffinipellin!) tein muffineja pitkästä aikaa.
Rakastan äitiäni, joka on esikuvani ja rakastan näitä reseptejä, jotka ovat vain sekoitusta vaille valmiita.
Tässä reseptissä on huimat  3 tekovaihetta (mittaa, sekoita, paista), joten tämäkin resepti on sopii laiskemmallekin kokille sekä  myös vasta-alkajille, koska ohje ei ole tosiaankaan haastava.

Nämä muffinit ovat munattomia ja maidottomia(valitse myös maidoton suklaa!), ja uskoisin,että vehnäjauhot voi vaihtaa myöskin gluteenittomiksi, jos sellaista tarvetta löytyy.Näistä mahtavan meheistä suklaa-banaanimuffineista tulee myös allergiavapaa herkku esimerkiksi juhlapöytään ja lastenkutsuille, joka maistuu moneen suuhun!


Suklaa-banaanimuffinit
(noin 12 kpl) 

4 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria 
1 dl fariinisokeria
½ tl suolaa
2 tl vaniljasokeria
1 ½ tl soodaa
3 rkl kaakaojauhetta

½ dl öljyä
2 dl vettä
1 dl vahvaa keitettyä kahvia
2 banaania
75 g tummaa suklaata


1. Sekoita erikseen kuivat ja nestemäiset aineet.
2. Yhdistä nesteet kuivien aineiden joukkoon ja sekoita nopeasti tasaiseksi välttäen kuitenkin vatkaamista.
3. Jaa taikina muffinivuokiin ja paista uunissa 200 asteessa noin 20 minuuttia.
4. Anna jäähtyä ja koristele oman mielesi mukaan (tai jätä koristelematta). Koristella voit vaikka sulatetulla valkosuklaalla tai tomusokeri-vesiseoksella.
5. Nauti hyvässä seurassa, vaikka se on oman rakkaan äidin kanssa :)


Oho, paremmissakin piireissä voi käydä koristelumokia! 



perjantai 10. toukokuuta 2013

Bloglovin

<a href="http://www.bloglovin.com/blog/7552053/?claim=frqsn3aqup3">Seuraa blogiani Bloglovinin avulla</a>

Lihansyöjän unelmapizza



Tämä pitsa ei jätä hurjintakaan lihansyöjää kylmäksi! Täytteet voit vaihtaa oman mieltymyksen mukaan, vain taivas on rajana! Auttaa myös hyvin (ilmeisesti) krapulaan, jos sellaisen on onnistunut hankkimaan! ;)


Täydellisen rapea ja ohut pitsapohja
(uunipellillinen)




2 dl kädenlämpöistä vettä
25 g tuorehiivaa (eli puoli pakettia)
1 tl suolaa (tällä kertaa käytin sormisuolaa)
5dl vehnäjauhoja
0,5 dl öljyä (rypsiöljyä tai oliiviöljyä)


1. Mittaa kädenlämpöinen vesi taikinakulhoon.
2. Ripottele hiiva pieninä palasina veden joukkoon ja liota se siihen.
3. Lisää suola ja sekoita.
4. Lisää vehnäjauhot ja alusta taikinaa muutamia minuutteja.
5. Lisää hetken alustetun taikinan joukkoon öljy ja alusta lisää, kunnes taikina ei enää tartu käsiin eikä kulhon reunoihin.
6. Ota taikinapallo pois kulhosta, ota kaulin esiin ja työstä kaulimen kanssa pohjasta sopivan kokoinen.
7. Nosta kaulittu taikinalevy leivinpaperilla vuorattuun uunipeltiin, lisää täytteet ja paista uunissa 200 asteessa noin 10 minuuttia tai kunnes se on kypsä.

Lihansyöjän unelmapizza
(uunipellillinen)




1 annos pitsapohjaa(resepti yläpuolella)

200 g kinkkusuikaleita
200 g salamisuikaleita
1 pkt pekonia
1 prk herkkusieniä
1 pieni pussi juustoraastetta

valkosipulimurskaa, ketsuppia, oreganoa

1. Levitä pitsapohjan päälle ketsuppia oman mauan mukaan, samoin oreganoa.
2. Leikkaa pekonit pieneksi silpuksi ja kypsennä paistinpannulla kypsäksi.
3. Levitä kinkku- ja salamisuikaleet, paistettu pekonisilppu, valutetut herkkusienet, oman mauan mukaan valkosipulimurska sekä juustoraaste pitsapohjan päälle.
4. Paista uunissa 200 asteessa noin 10-15 minuuttia, kunnes pitsa on kypsä pohjasta ja pinnalta kauniin ruskea.
5. Nauti limulasin kanssa hyvässä seurassa!





Nappulatiedon nappulatrivia:
Pitsapohja vettyy usein, mutta ei huolta siihenkin on ratkaisu - sanomalehti! Laita paksuhko sanomalehti pöydälle, ota leivinpaperista kiinni ja siirrä pitsa uunipellin päältä sanomalehden päälle. Sanomalehti ilmeee enimmät kosteudet pois ja voit syödä pitsasi ilman kosteusvaurioita. 



torstai 9. toukokuuta 2013

Pekoni-maissiyllärimuffinit

Suolaiset muffinisseja voit tarjota oikeastaan missä tilanteessa tahansa: ne sopivat niin iltapalapöytään kuin illanistujaisiinkin. Tämä resepti on superhelppo ja helposti muokattavissa, jos pekoni tai maissit eivät sovikaan omiin makumieltymyksiin. Voit tehdä muffineista astetta terveellisempiä käyttämällä vehnäjauhojen sijasta esimerkiksi sämpyläjauhoja.


Suolaiset pekoni-maissiyllärimuffinit
(12-15 isoa muffinia)




1 pkt pekonia (enemmänkin voi toki laittaa)
1 prk maissia  (eli noin 200g; myös pakastemaissit käyvät)
5 dl vehnäjauhoja (itselläni taisi kyllä 2 dl vehnäjauhoja ja loput 3 dl 3-viljan sämpyläjauhoja)
1 rkl leivinjauhetta
suolaa,pippuria
2,5 dl maitoa
2 munaa
2 rkl sweet chili -kastiketta
3/4 dl öljyä

1. Viipaloi pekoni pieneksi paloiksi ja paista kypsäksi pannulla.
2. Sekoita kypsien pekonipalojen joukkoon maissi. (Jos käytät pakastemaissia, kypsennä niin kauan etteivät maissit ole jäisiä)
3. Sekoita kuivat aineet erikseen astiassa, samoin kuin nestemäiset aineet.
4. Yhdistä pekonimaissiseos kuivien aineiden sekaan.
5. Sekoita nestemäiset aineet sekaan ja sekoita tasaiseksi.
6. Annostele taikina isoihin muffinivuokiin(esim.amerikan).
7. Paista kypsäksi uunissa 225 asteessa noin 20 minuuttia.
8. Anna jäähtyä rauhassa.
9. Nauti iltapalaksi, välipalaksi tai vaikka illanistujaisissa hyvässä seurassa.

P.S. Jos haluat kokeilla suolaisten muffinien kuorruttamista, se onnistuu tuorejuustolla! Tuorejuustoon voit halutessasi sekoittaa yrttejä tai mausteita väriä ja makua antamaan! 


torstai 2. toukokuuta 2013

Piece of cake: Red velvet cake




Red velvet cake on ollut to do -listallani jo parisen kuukautta. Vapun kunniaksi sain sen vihdoin tehtyä, koska luvassa oli jälleen kerran pippalot suuremmalla tyttöporukalla. Tämän  kokoista kakkua ei ole tosiaan järkevää valmistaa yhdelle tai kahdelle hengelle tai sitten pitää pitää hyvin paljon kakusta ja makeasta ylipäätänsä.

Ensimmäinen ongelma tuli eteen elintarvikevärin hankinnassa. Tässä versiossa minun oli pakko käyttää ihan kaupasta saatavaa punaista nestemäistä elintarvikeväriä, mutta ehdottomasti suosittelisin käyttämään punaista pastaväriä, koska sillä saat enemmän haluttua punaista pigmenttiä kakkuun. Nestemäisellä elintarvikevärillä tuli vain hieman punertava kakku, mutta makuun se ei onneksi vaikuttanut. Pastaväriä voit hankkia erikoisliikkeistä tai ihan nettikaupoista.
Alkuperäinen tarkoitukseni oli myös tehdä cupcakeja, mutta kakkuhan siitä tulikin! Vähemmän väkertämistä ainakin. Tällä samalla ohjeella voit siis tehdä myös cupcakeja, jos haluat.

Epäilevämmille yksilöille kannattaa mainostaa kakkua muuten "hieman" muokattuina mokkapaloina, menee läpi! ;)

Red velvet cake
(ainakin kahdeksalle hyvin ahneelle kakun syöjälle)

Pohja:

6 dl vehnäjauhoja
5 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
1 rkl kaakaojauhetta
1 tl suolaa
1 tl ruokasoodaa
1 rkl etikkaa
2 kananmunaa
2,5 dl öljyä
2,5 dl piimää
2 rkl punaista elintarvikeväriä

1. Riko munat kulhoon ja sekoita siihen öljy, piimä sekä punainen elintarvikeväri.
2. Laita etikka ja sooda erikseen pieneen kulhoon ja sihauta. (Tämä muodostaa siis kemiallisen reaktion, josta kuuluu sihaus!)
3. Lisää sihautettu seos muun taikinan joukkoon.
4. Yhdistä kuivat aineet erikseen kulhossa ja sekoita huolellisesti.
5. Yhdistä kuivat aineet muun taikinan joukkoon.
6. Vatkaa sähkövatkaimella noin minuutin ajan koko taikinaa.
7. Kaada taikina huolellisesti voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan. (Vuoan leveys muistaakseni 20 senttiä)
8. Paista kakku 175 asteessa noin 45 - 60 minuuttia, kunnes se on täysin kypsä. Kypsyyttä voit kokeilla hammastikulla: jos tikkuun jää taikinaa, kakku ei ole vielä valmis.
9. Jäähdytä kakku aivan rauhassa kakkuvuoassa ainakin pari tuntia tai vaikka yön yli.
10. Leikkaa kakkuun kaksi tai kolme kerrosta.

Täyte ja kuorrutus:

200 g tuorejuustoa
250 g pehmeää voita
750 g (eli noin 1,5 pkt) tomusokeria

1. Notkista tuorejuusto ja pehmeä voi sähkövatkaimen avulla notkeammaksi ja hyvin sekaisin.
2. Sekoita tomusokeri pieninä määrinä joukkoon koko ajan sekoittaen.
3. Levitä täytettä kakkupohjan päälle ja laita toinen kakkupohja päälle.
4. Kuorruta huolettomasti veitsen avulla.
5. Koriste halutessasi tai tarjoa sellaisenaan.
6. Nauti hyvässä seurassa.








perjantai 26. huhtikuuta 2013

Hanna-tädin piparkakut



On paljon reseptejä, joista tulee mieleen oma lapsuus sekä vanhat perinteet.
En tarkemmin tunne Hanna-tädin piparkakkujen alkuperäistarinaa, mutta tämä resepti on vanha.
Vaikka resepti on vanha, ei itse piparkakkujen tekeminen ole vaikeaa.  Näihin pipareihin saat upotettua myös hieman vanhentuneen kermankin, se on jopa suositeltavaa. 
Näissä piparkakuissa on pala vanhaa suomalaista perinnettä, kiitos äiti resepti välittämisestä. 





Hanna-tädin piparkakut

2 dl sokeria
1,5dl kermaa
3 dl perunajauhoja
3 dl vehnäjauhoja
2/3 tl soodaa (tai 1,5 tl leivinjauhetta)
1dl pehmeää margariinia tai voita

1. Sekoita sokeri ja kerma keskenään, mutta älä vaahdota.
2. Sekoita kuivat aineet ensin keskenään erikseen.
3. Lisää kuivat aineet sekä margariini, sekoita tasaiseksi mahdollisimman vähällä vispauksella.
4. Laita taikina jääkaappiin tekeymään noin tunniksi tuorekelmuun käärittynä. (Helpottaa muotoilua)
5. Ota taikina jääkaapista ja tee pieniä palloja leivinpaperin päälle uunipellille.
6. Paista uunissa 200 asteessa noin 10 minuuttia tai niin kauan kunnespiparkakut ovat saaneet aavistuksen väriä ja niiden pohja on paistunut ruskeaksi.
7. Anna jäähtyä rauhassa ja nauti kahvin tai teen kera.



Nam nam, lämpimät leivät

Oletteko huomannut kuinka ihminen on usein tapojensa orja?
Samat rutiinit saattavat olla viikosta toiseen. Ruoan suhteen niitä on itselläni melko moniakin,
mutta yksi on viime aikoina noussut esiin: tiistaisin on pakko saada lämpimiä voileipiä treenien jälkeen!



Herkulliset lämpimät leivät
(ohje kolmeen täyttävään leipään)

3 palaa leipää (esim.ruisleipä, paahtoleipä, limppu)
ketsuppia

1 prk tonnikalapaloja öljyssä (tähän voit vaihtaa tietenkin omien mieltymyksien mukaan täytteen, esim. kinkku sopii mainiosti)
3 palaa juustoa tai oman mieltymyksen mukaan juustoraastetta
vihanneksia, kuten paprikaa tai tomaattia (ei pakollista, mutta antaa kivan ulkonäön ja makua)
pippuria

1. Voitele leivät ketsupilla
2. Valuta tonnikaloista enin öljy pois ja asettele tonnikalat leipien päälle.
3. Mausta pippurilla jo tässä vaiheessa!
4. Höylää juustosta siivut leipien päälle.
5. Leikkaa paprikasta tai muusta uunin kestävästä vihanneksesta palasia koko leivän päälle.
6. Paista uunissa 225 asteessa noin 5-10 minuuttia, kunnes leivät ovat omaan makuusi tarpeeksi paahtuneita.
7. Syö ja nauti!



keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Maailman paras salaatti vol.2

Maailman paras salaatti on tällä hetkellä luetuimpia postauksia,
joten ajattelin tehdä myös uuden version maailman parhaimmasta salaatista.
Kanan tilalle on vaihtunut parmankinkku(<3), mutta muuten mennään melko samalla setillä kuin ensimmäisessäkin versiossa. Tälläistä settiä oli siis viikonloppuna:


Maailman paras salaatti ilmakuivatulla kinkulla
(ainakin 4 todella nälkäiselle)

1,5-2 ruukkua jääsalaattia (tai mitä tahansa salaattia mitä saat käsiisi)
1,5 kpl kurkkua
2 kpl eri värisiä paprikoita
1 rasia kirsikkatomaatteja

+Salaattipohja


(1 (puna)sipuli) + 2-3 rkl balsamicoa)
(Pilko sipuli ja lorauta päälle balsamicoa, anna marinoitua jääkaapissa parisen tuntia)

+ 1 purkki fetajuustokuutioita öljymarinadissa
+ 2 pakettia ilmakuivattua kinkkua (Lidlin on superjees hinta-laatusuhde!)
+ krutonkeja (Lidlin on jälleen superjees hinta-laatusuhde!)
+ salaatinkastiketta 
+ balsamico-kastiketta (sellaista paksumpaa)

+ Ilmakuivattu kinkku

+ Feta



1. Huuhtele ja kuivaa kaikki vihannekset.
2. Revi salaatti pieneksi paloiksi tarjoiluastiaan.
3. Leikkaa kurkku, paprikat ja kirsikkatomaatit suupaloiksi ja asettele ne salaatin päälle.
4. Rullaa ilmakuvatusta kinkusta rullia (1 viipale = 1 rulla)
5. Leikkaa rullat 3-4 osaan riippuen ilmakuivatun kinkun koosta.
6. Asettele kinkkurullan palaset ja öljymarinadissa olleet fetajuustokuutiot salaatin päälle.
7. Sekoita ja aseta sopivan iso annos lautaselle.
8. Kruunaa krutonkejen sekä salaatinkastikkeen ja balsamico-kastikkeen kera, unohtamatta marinoituja sipuleja!
9. Syö ja nauti!




lauantai 20. huhtikuuta 2013

Helpot kuoharihyytelöt



Jostain  kumman syystä osa ihmisistä pitä kuivasta kuohuviinistä.
Itse olen enemmän makeiden kuohuviinien kannattaja kuin kuivien,
mutta en sentään niin rajoittaunut, ettenkö voisi käyttää "huonompaakin" kuohuviiniä johonkin herkulliseen.. 
Roskikseen menon sijasta kuivempikin kuohuviini pääsee oikeuksiinsa marjaisassa kuohuviinihyytelöissä, 
joita tarjoilin tyttöjen illassa.





Kuohuviinihyytelöt
(neljälle)

4 liivatelehteä + vettä

marjoja oman mauan mukaan, noin ½ litraa (mielellään punaisia, itselläni kotimaisia vadelmia)

1 dl mehua (aika tujua saa olla ja tämäkin mielellään punaista)
2-3 rkl sokeria
1-2 tippaa punaista elintarvikeväriä (tämän voi jättää myös pois, mutta mielestäni tuo mukavaa väriä)

3 dl kuohuviiniä


1. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen (seuraa tässä liivatelehti-pussin ohjeita)
2. Laita marjat tarjoiluastioihin. (esimerkiksi kuohuviinilasit ovat tässä mainiot!)
3. Kiehauta mehu ja lisää siihen sokeri sekä punainen elintarvikeväri.
4. Sekoita mehun joukkoon myös puristellut liivatelehdet.
5. Jäähdytä hetki.
6. Lisää kuohuviini seoksen joukkoon ja sekoita.
7. Kaada hyytelöneste tarjoiluastioihin.
8. Anna hyytyä vähintään tunti, mutta mieluiten vaikka 5-6 tuntia tai jopa yön yli.
9. Nauti ihanan raikkaasta "alkumaljasta" hyvässä seurassa.








keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Maistuvampi ja helpompi carbonara

Pekonipasta 'Carbonara' on maistuvaa arkiruokaa, josta saa tarvittaessa juhlavampaakin!
Mahtavan maukas Carbonara
(ainakin 3-4:lle nälkäiselle!)
Lähes kokonainen pussi makaroneja/pastaa, noin 200-400g
Vettä
Suolaa

2 pkt pekonia
1 iso sipuli

2 dl ruokakermaa
2 kananmunaa
suolaa,pippuria


1. Leikkaa pekonista palasia ja sipuli pieneksi kuutioiksi.
2. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan suolaisessa vedessä.
3. Paista pekonit kypsän rapeiksi.
4. Paista pekonien kanssa samalla pannulla myös sipulit kypsiksi.
5. Riko kananmunat kippoon, riko niitten rakenne ja lisää munien joukkoon ruokakerma mausteineen: sekoita.
6. Yhdistä kypsän ja valutetun pastan sekaan pekonisipulisekoitus.
7. Kaada kerma-munaseos pekonisipulipastan sekaan ja sekoita nopeasti.
8. Kypsyttääksesi munan sekoita koko settiä kuumalla liedellä nopeasti, mutta varo kuitenkin, ettei muna ylikypsisty, sillä munakas ei ole toivottu lopputulos ;)
9. Aseta lautasille ja nauti!




sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Pussaillaanks? Maailman parhaimmat pusut!




Suklaiset pusut
(noin 10 kpl)

3 kananmunan valkuaista 
2 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria

10 kpl keksejä(esim. marie, digestive, kaurakeksi)

125 g tummaa suklaata
½! tl öljyä(rypsi)
(störsseleitä tai muita koristeita)

1. Erottele kananmunasta valkuaiset ja keltuaiset eri kippoihin. Pusuihin tarvitset vain ja ainoastaan valkuaiset,mutta keltuaiset voit hyödyntää vaikkapa cremee bruleessa tai munakkaassa.
2. Vatkaa pelkät valkuaiset sähkövatkaimella kovaksi valkeaksi vaahdoksi.
3. Lisää sokeria vähitellen samalla koko ajan sähkövatkaimella vaahdottaen.
4. Vatkaa niin kauan, että saat todella valkoista ja kestävää vaahtoa. Vaahto on siinä vaiheessa tarpeeksi kovaa, kun voit huoletta kääntää sekoitusastian väärinpäin eikä vaahto valu ollenkaan.
5. Sekoita joukkoon vaniljasokeri kauhan kanssa (eli ei enää sähkövatkaimella)
6. Levitä keksit(itse käytin valmiita, pyöreitä kaurakeksejä) leivinpaperille.
7. Laita valkuais-sokerivaahto pursotuspussiin ja pursota sitä keksien päälle keoksi.
8. Paista uunissa noin 7-9 minuuttia 150 asteessa, jotta vaahto kovettuu.
9. Anna pusujen hieman jäähtyä ja tee sillä aikaa suklaakuorute.
10. Paloittele tumma suklaa palasiksi ja aseta vesihauteeseen sulamaan. 
11. Kun suklaa on kokonaan sulanut, lisää vielä öljy ja sekoita tasaiseksi.
12. Dippaa uunista tulleet keot suklaaseen tai kaada suklaata kauhalla kekojen päälle. Voit tehdä osasta suklaisempi ja jättää toiset vaikka vain raidallisiksi.
13. Koristele vielä störsseleillä tai muilla koristeilla.
14. Aseta jääkaappiin jähmettymään rasiassa.
15. Nauti hyvässä seurassa tai herkuttele itseksesi!

P.S. Pusut on ihana tuliainen, kun pakkaat muutamat pusut kivaan pakettiin tai rasiaan.





keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Liha-makaronilaatikko

Liha-makaronilaatikko on niitä klassikoita,
joita tekee kerta toisensa jälkeen.
Liha-makaronilaattiko tuo mieleen lapsuuden kultaiset muistot ja huolettomat ajat,
tietenkin sen lisäksi, että se on helppoa, edullista ja hyvää.
Kunnon satsista riittää syömistä pidemmäksikin aikaa!




Liha-makaronilaatikko

1 (400g) pussi makaronia 
400 g naudan paistijauhelihaa (myös muut jauhelihat sopivat mainiosti!)
suolaa, pippurisekoitusta, grilli-ja yleismaustetta
7,5 dl maitoa
3 kpl kananmunia

1. Keitä makaronit ohjeen mukaan samalla, kun paistat jauhelihan pannulla.
2. Mausta makaronit ja jauheliha voimakkaasti.
3. Sekoita makaronit ja jauheliha yhteen.
4. Kaada liha-makaroniseos voideltuun uunivuokaan.
5. Valmista muna-maitoseos ja mausta sekin suolalla ja pippurisekoituksella.
7. Kaada munamaito liha-makaroniseoksen päälle.
8. Paista laatikko 175 asteessa noin 45 minuuttia.
9. Nauti ketsupin kera! :)



Lihapullia, pastakastiketta ja spagettia!

Vapaapäivinä on kiva panostaa hieman enemmän ruoanlaittoon.
Pastakastiketta voi hauduttaa parikin tuntia, lihapullat voi pyöritellä rauhassa ja spagettiakin keittää ainaisen makaroonin sijasta.
Pyhäkolminaisuus!
Yksinkertainen, mutta pitkään haudutettu pastakastike lihapullille ja spagetille:

1 sipuli
4-5 valkosipulinkynttä
1,5 rkl oliiviöljyä
1 prk tomaattimurskaa
valkoviiniä
vettä
0,5 dl kermaa
suolaa, pippuria

1. Kuori ja pilko sipulit pieneksi silpuksi.
2. Kuullota sipulit kevyesti pannulla oliiviöljyssä
3. Lisää pannulle tomaattimurska ja vesi.
4. Hauduta miedolla lämmöllä vähintään tunnin. (Lisää tarvittaessa vettä)
5. Lisää valkoviini, kerma ja mausteet.
6. Hauduta vielä noin 10-15 minuutin ajan.
7. Nauti pastan ja lihapullien kera.

Lähes 40 pullaa, meitsi on kone!
Näihin lihapulliin olen käyttänyt valmista Maggi Mix-lihapulla-ainesseosta, joihin olen lisännyt mausteita vielä oman maun mukaan.
Nam!

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Crème brûlée

Crème brûléeta olen tehnyt kerran aiemmin,
mutta viime kerrasta oli jo varmasti lähemmäs 10 vuotta aikaa, 
joten oli hyvä aika verestää taitoja ja tähän päädyttiin.
Lopputulos on huomattavan makeahko, mutta sokerihiirenä se ei minua haitannut.
Sokerin määrää säätelemällä saat sopivan makeaa herkkua vaikka juhlapöytään tai arkipäivän herkuksi.
Seos valmiina jääkaappiin!

Crème brûlée kahdelle:

3 dl kuohukermaa
½ vaniljatanko
1 dl sokeria
4 keltuaista

1. Erottele kananmunasta valkuaiset ja keltuaiset erillisiin kippoihin. Valkuaiset voit käyttää esimerkiksi marenkeihin.
2. Vatkaa kevyesti keltuaisten joukkoon sokerit.
3. Halkaise vaniljatanko ja kaavi siemet veitsellä.
4. Kuumenna kerma ja vaniljan siemenet vesihauteessa lähes kiehuvaksi.
5. Lisää vaniljakermaseos keltuaissokeriseoksen joukkoon koko ajan sekoittaen.
6. Kaada seos takaisin kattilaan ja aseta uudestaan vesihauteen päälle.
7. Sekoita kokoajan puulastalla tai nuolijalla, ei vispilällä, noin 8-10 minuutin ajan niin, ettei se kuitenkaan kiehu. Seos on valmis, kun huomaat sen huomattavasti saonneen.
8. Kaada seos kahteen pieneen astiaan ja aseta päälle kelmua suojaksi.
9. Laita jääkaappiin jähmettymään ainakin 4 tunniksi tai vaikka yön yli.


Kaasupolttimella leikkiminen oli jännää!


Jännän äärellä!
Kun seos on selvästi jähmettynyt ja jälkiruoan syöminen on ajankohtainen asia, ota crème brûléet huoneenlämpöön. Ripottele päälle ruskeaa ruokosokeria oman makusi mukaan (1-2 teelusikallista) ja paahda sokeria kaasupolttimella sopivan rapsaksi. Syö heti! :P  
Bon appétit!


Valmiina syötäväksi!

maanantai 4. maaliskuuta 2013

Minibrunssi ja muuta namia :P

Minibrunssi!
Tekeekö jonkun muun koskaan mieli hotelliaamupalaa?
Rentoina ja rauhallisina viikonloppuina on kiva tehdä aamupalaa pidemmän ja täyttävän kaavan mukaan.

Laiskan minibrunssi:
 ohje kahdelle nälkäiselle

- 4 kpl kananmunia
- 2 pakettia pekonia
- 2 kpl valmista croisanttia
- ruisleipää ja graavialohta
- hedelmiä ja vihanneksia oman maun mukaan (tässä esimerkiksi appelssiinia, viinirypäleitä, omenaa ja kurkkua
- tuoremehua (tässä  God morgonin verigreippimehua, joka on syntisen hyvää!)
-teetä/kahvia

1.Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen
2 Paista pekonit pannulla rapsakoiksi ja aseta lautasille
3. Paista kananmunat makusi mukaan ja laita pekonien viereen lautaselle
4. Laita lautaselle valmis croisantti ja aseta lautaset uuniin 
5. Pese, kuori ja viipaloi vihannekset ja kasvikset tässä vaiheessa
7. Voitele ruisleivät ja aseta graavilohi leivän päälle.
8. Ota pekoni-muna-croisanttilautaset pois uunista.
9. Lisää lautasille vielä ruislohileivät ja vihannekset.
10. Keitä kahvi/tee ja kaada tuoremehut laseihin.
11. Kata!
12. Nauti rauhassa ja kiireettömästi.




Kuoharia ja mokkapaloja :P

Lisää mokkapaloja!
Synttärisankarin ainut toive oli mokkapalat, joiden ohjeen löydät aiemmin jo blogistani.
Lue se tästä!

Illallinen  !
Kunnon pihviä ei voita mikään,
mutta lampaan paahtopaisti ylittää kyllä mun mielestä lähes kaiken :P
Tällä kertaa mukaan tarttui valmiiksi marinoinut lampaan paahtopaistipihvit Citymarketin lihatiskistä, jossa marinaadissa oli mukana minttua, pippureita ja valkosipulia, mmm :P Kilohintakin yllätävän "halpa", 19,90e/kg: kaksi pihviä maksoi suunnilleen 7 euroa. Tuolla hinnalla ei ravintolassa saa yhden yhtää pihviä!
Pihvin kyljessä on pakasteperukakroketit ja itsetehty herkullinen pekoni-herkkusieni-sipulisekoitus.

Herkullista viikon alkua! 

M

P.S. Olethan jo liittynyt lukijakseni? Kiitos! 


torstai 28. helmikuuta 2013

Herkkusämpylät


Itsetehdyt sämpylät,
oi mitä herkkua! :P
Helppoa ja hyvää,
jopa suhteellisen terveellistäkin! :P

Herkulliset porkkanasämpylät

2,5 dl vettä
½ pkt hiivaa
 1 tl suolaa
1 porkkana 
5-6 dl sämpyläjauhoja(Pirkan halpissämpyläjauhot oli ihan mahtavia! 1,79e/2kg!)
1 rkl öljyä tai margariinia

1. Lämmitä vesi kattilassa kädenlämpöiseksi ja kaada sitten leivontakulhoon
2. Ripottele tuorehiiva joukkoon ja sekoita huolellisesti myös suola joukkoon.
3. Kuori ja raasta porkkana raasteeksi -> sekoita hiiva-suola-vesiseokseen.
4. Lisää suurin osa sämpyläjauhoista, mutta jätä taikina vielä hyvin löysäksi.
5. Anna taikinan kohota ainakin 30 minuuttia rauhassa liinan alla.
6. Alusta taikinaa hetki ja lisää jauhoja niin,että taikina lähes irtoaa kulhon reunoista irti. Lisää myös öljy tai margariini tässä vaiheessa joukkoon.
7. Jaa taikina kahdeksaan osaan ja pyöritä sämpylöiksi.
8. Paista uunissa 225 asteessa noin 8-10 min.
9. Anna jäähtyä ja nauti :P

Helpot vinkkiä kunnolla kohonneisiin sämpylöihin:
1) Käytä kädenlämpöistä vettä ja jotain sokeria sisältävää tuotetta jo heti alussa.
Hiiva tarvitsee käydäkseen lämpöä(muttei liikaa!) ja sokeria toimiakseen. Esimerksi kuivatut tai tuoreet kasvikset sisältävät sokeria, mutta myös siirappi tai hunaja käyvät myös hyvin herkullisiin sämpylöihin. 
2) Kohota hiiva aina vedottomassa paikassa! Hyviä kohotuspaikkoja ovat esimerkiksi mikroaaltouuni(ei tietenkään päällä oleva) ja keittiön allas, joka on täynnä kuumaa vettä! Kuuma vesi kipon alla edes auttaa kohoamista. Muista myös peittää taikinakulho esimerksi keittiöliinalla.
3) Kohota kaksi kertaa. Kohotus taikinavaiheessa ja muotoilun jälkeen takaa takuuvarmasti kohonneet sämpylät.

Leipomisterkuin,

M


Onko lukijoilla postaustoivomuksia? Lähiaikoina on tulossa ainakin jonkinlainen kakkupostaus!


maanantai 25. helmikuuta 2013

Homemade hamburgers

Kokis ja itsekootut hampparit ja telkkari, sunnuntain pyhä kolminaisuus

Laiskottaako?
Liian kova nälkä?
Niin minuakin, jopa usein!

Mulla oli hyvä yritys tehdä sunnuntain iloksi itsetehtyjä hampurilaisia, vaan kuinkas sitten kävikään?
Yritys oli kuitenin hyvä ja vältettiin ainakin Hesburgerit ja muut mennen tullen ainakin maulla :P
Yritys on kuitenkin tärkein vai mitä!

Itsetehdyt Itsekootut, mutta järkyttävän hyvät hampparit:
Ohje neljään hyvin täyttävään hamppariin!

4 kpl valmiita, isoja hampurilaissämpylöitä (löytyy leipähyllystä!)
4 kpl valmiita, mutta paistamattomia naudanjauhelihapihvejä (HK:lla oli semihyvät!)
1 pkt pekonia
4 kpl kananmunia
1 iso pihvitomaatti
1 iso sipuli
ketsuppia
hampurilaiskastiketta
majoneesia

1. Laita uuni kuumenemaan noin 200 asteeseen ja laita hampurilaissämpylät uuniin lämpenemään.
2. Paista valmiit naudan jauhelihapihvit pakkauksen ohjeen mukaan ja mausta vielä oman makusi mukaan esim. grillausmausteella.
3. Paista pekonit pannulla.
4. Paista kananmunat pannulla.
5. Leikkaa pihvitomaatti ja sipuli kiekoiksi.
6. Kokoa!
7.Syö ja kärsi ruokaähkystä!