maanantai 24. maaliskuuta 2014

Ihanan keväinen ja maistuva mango - tuorejuustokakku


Helppoa ja yksinkertaista ja ennen kaikkea ihanan keväistä. Sopinee hyvin pääsiäiseen! 

Pohja
200 g digestivekeksejä
75 g voita

Täyte
6 kpl liivatelehteä
2 pkt (Pirkka) appelssiinituorejuusto, reilu 300 g yht. (voit päättää itse maun, kunhan ns."makea" eikä suolainen..)
2 rkl kiehuvaa vettä
1 tl vaniljasokeria
1-1 1/2dl sokeria
2 1/2 rkl sitruunamehua
2,5 dl kuohukermaa
2 purkkia mangososetta (vauvanruoka, esim. piltti)

Kuorrute
2 dl (eli noin 3 purkkia) mangososetta  (samaa tavaraa kuin täytteessä!)
3 kpl liivatelehteä
2 rkl vettä lientä

Koristeet:
1 prk kuohukermaa+ 2rkl vaniljakreemijauhetta
kukkia (kiedo varsi kelmuun/folioon) + sitruunamelissaa tai minttua

Pohja: Murenna keksit muruiksi kaulimella tai tehosekottimessa. Nypi voi joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Laita leivinpaperi irtopohjavuoan pohjalle ja taputtele keksimuruseos pohjalle. 

Täyte:Liota liivatteita kylmässä vedessä n. 5 minuuttia. Sekoita sokerit ja sitruunamehu tuorejuustoon. Vatkaa kerma löysähköksi vaahdoksi. Sulata liivate kiehuvaan vesitilkkaan. Lisää liivate ohkaisena nauhana tuorejuuston joukkoon, koko ajan sekoittaen. Lisää mangosose. Lisää kermavaahto mukaan varovasti käännellen tasaiseksi seokseksi. Kaada täyte nopeasti pohjan päälle. Tasoita pintaa tarvittaessa. Nosta jääkaappiin hyytymään muutamaksi tunniksi tai yön yli.

Kiille:Laita liivate kylmään veteen 5 minuutiksi. Kuumenna 2 rkl kiehuvaksi. Sulata liivatteet veteen ja lisää mangosose, sekoita tasaiseksi. Kaada kakun päälle ja nosta kylmään hyytymään ainakin tunniksi, mielellään pidemmäksi aikaan.


Jos haluat koristeita: Asettele kukka/kukat ja yrtit kakun keskelle tai mihin kohtaan itse haluat.Vatkaa kerma löysähköksi ja lisää sihvilän läpi vaniljakreemijauhe kokoajan sekoittaen. Laita vaahdotettu kermaseos pursotinpussiin ja pursota kakun päälle haluamallasi tavalla koristeita. 

lauantai 18. tammikuuta 2014

Fruitiehuumaa

Viimeisen kuukauden aikana blogiini on haettu lähes 100 kertaa hakusanoilla "fruitie" tai "smoothie".
Valitettavasti blogistani ei kuitenkaan ole sellaista reseptiä tai ohjetta löytynyt, mutta nyt päätin kaipaukseenne vastata.

Aluksi voidaan lähteä liikkeelle aivan perusasioista eli mikä on ensinnäkin fruitien ja smoothien ero.
Fruitie on hedelmistä ja/tai marjoista valmistettu juoma.
Smoothie taas on mistä tahansa kasviksista valmistettu juoma, johon yleensä lisätään jotakin maitotuotetta esimerkiksi luonnonjogurttia tai maitoa. Wikipedia kertoo, että myös tuoremehujen, tofun ja soijamaidon käyttö on melko yleistä smoothien valmistuksessa. Suurin ero siis on maitotuotteiden lisäämisen kohdalla.
Molemmat juomat soseutetaan tehosekoittimen avulla juomaksi ja ne voidaan nauttia esimerkiksi aamupalaksi tai välipalaksi.

Itse olen erityisesti rakastunut fruitien helppouteen ja enemmän raikkaaseen makuun.
Valmistamiseen voit käyttää mitä tahansa hedelmiä ja marjoja tai mikäli haluat, niin lisää ihmeessä vaikka kasviksiakin. Halutessasi voit lisätä erilaisia siemeniä tai vaikka superfood-lisiä. Ihanan mausteisen lisän tuovat erilaiset mausteet, kuten kaardemumma.
Yleisimmin käytän itse komboa banaani-marja-ananas-pellavansiemen-auringonkukansiemen.

Helpoin fruitie

1 banaani
noin 100 g marjoja(tässä käytetty kotimaisia vadelmia ja mustikoita)
1 tlk ananasmurskaa omassa mehussaan
1 kiivihedelmä


1. Kuori hedelmät.
2. Laita kuoritut hedelmät ja ananasmurska liemineen sekoituskippoon ja soseuta sileäksi.
3. Kaada lasiin ja nauti!


(Huom! Käytäthän kotimaisia marjoja, koska ulkomaiset marjat vaativat AINA kunnon lämmityksen hepatiittiriskin vuoksi) 

maanantai 10. kesäkuuta 2013

Rakkausruokaa: Chili-valkosipulikatkaravut

Tämä ruokalaji on ehdottomasti yksi lemppariruokalajeista, mutta suhteellisen kalliiden raaka-aineiden takia tätä tulee valmistettua harvoin, valitettavasti. Lisäksi tämä ruokalaji ei ehkä ole taaskaan niistä kevyimmistä, mutta ehdottomasti yksi maukkaimmista!
Chili-valkosipulikatkaravut sopivat niin iltapalaksi kuin illanistujaisiin, ja tällä ruokalajilla voit vaikka hurmata toisen ihmisen :P
Kaiken lisäksi ohje on ehdottomasti simppeleistä simppelein, vaikkakin hyvin epämääräinen. Kaikkien reseptissä olevien aineiden määrä on silmämääräisiä arvioita, mutta on syytä pitää huolta, että katkaravut oikeasti on upotettu voihin. 



Chili-valkosipulikatkaravut
(kahdelle nälkäiselle, neljälle pieniruokaiselle)

noin 500 g pakastekatkarapuja
noin 100-200 g voita
4-6 kpl valkosipulinkynttä
1 punainen chili
persiljaa

Lisäksi patonkia

1. Sulata katkaravut
2. Kuori valkosipulit, poista chilistä siemenet ja pienennä veitsellä pieneksi silpuksi.
3. Sulata voi kasarissa tai kattilassa, lisää chilit ja valkosipulit valkosipulimurskaimen läpi voihin kuumentumaan.
4. Lisää katkaravut, kuumenna nopeasti. (Liian pitkä kypsennysaika ei tee katkaravuille hyvää, vaan niistä tulee kumimaisia)
5. Ota pois liedeltä, lisää persiljasilppua antamaan väriä ja makua.
6. Annostele kulhoihin, tarjoa tuoreen patongin kanssa ja nauti hyvässä seurassa. 




keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Siis kaalisoppaa, kaalisoppaa, kaalisoppaa hei!

Ihmeitten aikaa ei tosiaan ole ohi, sillä keitän tässä juuri kaalisoppaa.
Yksinkertaisuudessaan hyvää ja edullista,
ei mitään luksusruokaa, vaan ehtaa ja oikeaa kotiruokaa!
Lähemmäs Neuvostoajan tunnelmia, et pääse näin helpolla ja maukkaasti.

Parasta keitossa on loputtomat muokkausvaihtoehdot:
voit lisätä joukkoon riisiä, jolloin saat enemmän patamaisen koostumuksen sekä täyttävämmän aterian. Myös erilaisia kasviksia voi lisätä lopputtomasti, ainakin porkkana sopisi älyttömän hyvin. Mausteita voit muuttaa haluamasi mukaan.
Kasvisversionkin uskon tästä syntyvän vaihtamalla jauhelihan soijarouheeseen sekä lihaliemikuution kasvisversioon.




Helpoista helpoin kaalikeitto Marin tapaan

1 pienehkö kaali (kaalia ainakin 4 litraa!)
1 sipuli
400-600 g jauhelihaa
vettä
4 laakerinlehteä
noin 10 kpl maustepippuria
4 kpl lihaliemikuutiota (säädä oman makusi mukaan, tämä saattaa olla paljon!)
suolaa,soijakastiketta

1. Poista kaalista mahdolliset huonot osat ja kanta, suikaloi pieneksi silpuksi veitsellä tai raasta raastinraudalla.
2. Laita kaalit isoon (ainakin 5 litran) kattilaan ja laita päälle vettä niin paljon, että kaalit peittyvät juuri ja juuri. Laita kattila liedelle ja laita kiehumaan.
3. Kuori sipuli ja leikkaa se suikaleiksi, laita myöskin kaalien mukana keittoon kiehumaan.
4. Paista jauheliha paistinpannulla, mausta se ja lisää myös maustettu jauheliha kaalikeiton joukkoon.
5. Mausta: lisää kattilaan laakerinlehdet, maustepippurit, lihaliemikuutiot.
6. Keittele keittoa miedolla lämmöllä ainakin tunnin ajan tai niin kauan, kunnes kaali on pehmennyt.
7. Maista keittoa lisää tarvittaessa suolaa ja/tai soijakastiketta, mustapippurirouhetta tai vaikka chiliä, mitä itse haluatkin.
8. Nauti ruisleivän kanssa!


sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Äitienpäivän mahtavan mehevät suklaa-banaanimuffinit



Äiti <3




Äitienpäivän kunniaksi (ja sen kunniaksi,että ostin tuon ihanan muffinipellin!) tein muffineja pitkästä aikaa.
Rakastan äitiäni, joka on esikuvani ja rakastan näitä reseptejä, jotka ovat vain sekoitusta vaille valmiita.
Tässä reseptissä on huimat  3 tekovaihetta (mittaa, sekoita, paista), joten tämäkin resepti on sopii laiskemmallekin kokille sekä  myös vasta-alkajille, koska ohje ei ole tosiaankaan haastava.

Nämä muffinit ovat munattomia ja maidottomia(valitse myös maidoton suklaa!), ja uskoisin,että vehnäjauhot voi vaihtaa myöskin gluteenittomiksi, jos sellaista tarvetta löytyy.Näistä mahtavan meheistä suklaa-banaanimuffineista tulee myös allergiavapaa herkku esimerkiksi juhlapöytään ja lastenkutsuille, joka maistuu moneen suuhun!


Suklaa-banaanimuffinit
(noin 12 kpl) 

4 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria 
1 dl fariinisokeria
½ tl suolaa
2 tl vaniljasokeria
1 ½ tl soodaa
3 rkl kaakaojauhetta

½ dl öljyä
2 dl vettä
1 dl vahvaa keitettyä kahvia
2 banaania
75 g tummaa suklaata


1. Sekoita erikseen kuivat ja nestemäiset aineet.
2. Yhdistä nesteet kuivien aineiden joukkoon ja sekoita nopeasti tasaiseksi välttäen kuitenkin vatkaamista.
3. Jaa taikina muffinivuokiin ja paista uunissa 200 asteessa noin 20 minuuttia.
4. Anna jäähtyä ja koristele oman mielesi mukaan (tai jätä koristelematta). Koristella voit vaikka sulatetulla valkosuklaalla tai tomusokeri-vesiseoksella.
5. Nauti hyvässä seurassa, vaikka se on oman rakkaan äidin kanssa :)


Oho, paremmissakin piireissä voi käydä koristelumokia! 



perjantai 10. toukokuuta 2013

Bloglovin

<a href="http://www.bloglovin.com/blog/7552053/?claim=frqsn3aqup3">Seuraa blogiani Bloglovinin avulla</a>

Lihansyöjän unelmapizza



Tämä pitsa ei jätä hurjintakaan lihansyöjää kylmäksi! Täytteet voit vaihtaa oman mieltymyksen mukaan, vain taivas on rajana! Auttaa myös hyvin (ilmeisesti) krapulaan, jos sellaisen on onnistunut hankkimaan! ;)


Täydellisen rapea ja ohut pitsapohja
(uunipellillinen)




2 dl kädenlämpöistä vettä
25 g tuorehiivaa (eli puoli pakettia)
1 tl suolaa (tällä kertaa käytin sormisuolaa)
5dl vehnäjauhoja
0,5 dl öljyä (rypsiöljyä tai oliiviöljyä)


1. Mittaa kädenlämpöinen vesi taikinakulhoon.
2. Ripottele hiiva pieninä palasina veden joukkoon ja liota se siihen.
3. Lisää suola ja sekoita.
4. Lisää vehnäjauhot ja alusta taikinaa muutamia minuutteja.
5. Lisää hetken alustetun taikinan joukkoon öljy ja alusta lisää, kunnes taikina ei enää tartu käsiin eikä kulhon reunoihin.
6. Ota taikinapallo pois kulhosta, ota kaulin esiin ja työstä kaulimen kanssa pohjasta sopivan kokoinen.
7. Nosta kaulittu taikinalevy leivinpaperilla vuorattuun uunipeltiin, lisää täytteet ja paista uunissa 200 asteessa noin 10 minuuttia tai kunnes se on kypsä.

Lihansyöjän unelmapizza
(uunipellillinen)




1 annos pitsapohjaa(resepti yläpuolella)

200 g kinkkusuikaleita
200 g salamisuikaleita
1 pkt pekonia
1 prk herkkusieniä
1 pieni pussi juustoraastetta

valkosipulimurskaa, ketsuppia, oreganoa

1. Levitä pitsapohjan päälle ketsuppia oman mauan mukaan, samoin oreganoa.
2. Leikkaa pekonit pieneksi silpuksi ja kypsennä paistinpannulla kypsäksi.
3. Levitä kinkku- ja salamisuikaleet, paistettu pekonisilppu, valutetut herkkusienet, oman mauan mukaan valkosipulimurska sekä juustoraaste pitsapohjan päälle.
4. Paista uunissa 200 asteessa noin 10-15 minuuttia, kunnes pitsa on kypsä pohjasta ja pinnalta kauniin ruskea.
5. Nauti limulasin kanssa hyvässä seurassa!





Nappulatiedon nappulatrivia:
Pitsapohja vettyy usein, mutta ei huolta siihenkin on ratkaisu - sanomalehti! Laita paksuhko sanomalehti pöydälle, ota leivinpaperista kiinni ja siirrä pitsa uunipellin päältä sanomalehden päälle. Sanomalehti ilmeee enimmät kosteudet pois ja voit syödä pitsasi ilman kosteusvaurioita.